Mainospaikka Mainospaikka

Tammikuun kuukauden blogi: Kosmonaatti

En muista aikaa jolloin sarjakuvat eivät olisi kuuluneet elämääni jollain tavoin. Piirsin lapsena siskojeni kanssa omia Tehotyttö-sarjiksia ja myöhemmin yli satasivuisia tarinoita joiden aiheet vaihtelivat vampyyreista ninjoihin. Amiksessa piirsin strippimuotoista sarjispäiväkirjaa ja näytin sitä vain yhdelle ystävälleni. Valmistuttuani vietin vuoden Lahden kansanopiston sarjakuva- ja animaatiolinjalla, missä myös perustin sarjisblogini. Blogin kasaaminen ja etenkin nimen keksiminen oli supervaikeaa, mutta onneksi sain monilta apua. Päädyin nimeen Kosmonaatti, koska rakastan avaruusjuttuja ja olen yleensä aika väsy.

kosmonaatti2

Siirryin viime kesänä piirtämään suoraan Photoshopilla, jotta voisin panostaa blogin ulkonäköön enemmän ja säästäisin aikaa skannaamiselta ja värien muokkaukselta. Koetan ajatella blogin lukijoita yleisönä, johon kuuluu tuttujen lisäksi minulle täysin tuntemattomia ihmisiä. Uskallan esimerkiksi puhua melko vapaasti muunsukupuolisuudestani, vaikka en ole ulkona koko perheelleni tai kaikille ystävilleni. Saavatpa sitten tietää tätä kautta.

JATKUU —->
Lisää kuukauden blogeja löydät arkistosivulta!
sorakuoppa2

Kuukauden Blogi: Susi sorakuopassa

Aloitin sarjakuvablogin pitämisen syksyllä 2009 aloitettuani opinnot Lahden kansanopiston sarjakuva- ja animaatiolinjalla. Tehtävänä oli muistaakseni luoda strippisarja ja sille julkaisualustaksi blogi, mutta itselleni tyypillisesti siirryin suoraan omaelämäkerralliseen päiväkirjamalliin. Sittemmin blogista on tullut kiinteä osa elämää. Blogin funktio on alusta asti ollut lähinnä terapeuttinen – se on kenttä kommentoida ympäröivää maailmaa ja kertoa itsestään asioita, hakien sitä kautta yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa. Pyrin olemaan aina mahdollisimman rehellinen, siitäkin huolimatta, että usein palaute on myös negatiivista. En myöskään panosta visuaaliseen tai tarinankerronnalliseen toteutukseen mitenkään erityisen paljon, mistä johtuen blogi koostuukin pääasiassa staattisesta monologista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö jatkuvasti toivoisi osaavani toteuttaa edellä mainitut osa-alueet paremmin. Aina on tarve kehittyä ja löytää se oma tapa tehdä ja kertoa. Helsingissä kasvanut Wolf Kankare (s. 1990) opiskelee kuvataidetta Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja ehkä vielä joskus piirtää jotain mainitsemisenarvoista sarjakuvaa ja löytää elämälleen jonkinlaisen tyydyttävän suunnan. susiajasoraa.sarjakuvablogit.com Wolf Kankare Susia ja soraa sarjakuvablogi

Trackback from your site.

Leave a comment

Mainoksia


Mainoksia
http

Sarjakuvabloggaajilla on aktiivinen ryhmä Facebookissa, nimellä Sarjisbloggaajat (linkki). Ryhmä on suljettu mutta siihen saa kuka tahansa liittyä.

Twitterissä voi käyttää aihetunnistetta #sarjakuvablogit. Tällöin twiitit näkyvät myös tämän palvelun etusivulla.

Mainospaikka
Mainospaikka
Mainospaikka
Mainospaikka
Mainospaikka
Mainospaikka

This message is only visible to admins.

Problem displaying Facebook posts.
Click to show error

Error: (#200) Provide valid app ID
Type: OAuthException


Sarjakuvablogit.com on Suomen sarjakuvaseuran 2008 perustama ilmainen palvelu, johon voi perustaa oman sarjakuvablogin. Sivusto on kehitetty erityisesti kuvapainotteisia blogeja ajatellen, ja muokkausmahdollisuuksia on paljon. Voit ehdottaa mielenkiintoista blogia Kuukauden blogiksi. Sivustoa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja otamme mielellämme vastaan myös apua WordPress-pohjaisen sivuston kehittämisessä.

Tiimin ja Suomen sarjakuvaseuran tavoitat osoitteesta info@sarjakuvaseura.fi.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä palvelun ylläpitäjään osoitteessa webmaster@sarjakuvaseura.fi.
Aihetunniste Twitterissä: #sarjakuvablogit


Käyttöehdot
Sarjainfo

Suomen sarjakuvaseura ry
Sarjakuvakeskus
Porthaninkatu 9
00530 Helsinki
info@sarjakuvaseura.fi

Liity Suomen sarjakuvaseuraan! Liittymällä saat Sarjainfo-lehden kotiisi sekä jäsenkortin ja rahanarvoisia etuja. Samalla tuet suomalaista sarjakuvaa. Jäsenenä voit myös perustaa sarjakuvablogin tänne! sarjakuvaseura.fi